BOFIT Viikkokatsaus 2017/09
Palkkojen nousu hidastui Kiinassa, palkkataso on jo suhteellisen korkea
Kiinan tilastoviraston kotitalouskyselyn mukaan palkkojen nousuvauhti hidastui kaupunkialueilla 7 prosenttiin viime vuonna, kun ne nousivat 8 % vuosina 2014 ja 2015. Myös maaseudulla palkkojen nousuvauhti hidastui, mutta oli edelleen hieman nopeampaa mitä kaupungeissa. Kiinan virallisten palkkatilastojen perusteella keskipalkka oli viime vuonna kaupunkialueilla arviolta 750 euroa kuukaudessa. Alueiden ja toimialojen välillä palkkatasot kuitenkin vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi kehittyneissä Jiangsun ja Guangdongin provinsseissa yksityisen sektorin keskipalkka on 50 % korkeampi kuin pienipalkkaisimmissa Jilinissä ja Heilongjiangissa. Viime vuosina monissa matalan palkkatason provinsseissa yksityisen sektorin keskipalkkojen nousu on jäänyt hitaammaksi kuin kehittyneemmillä alueilla.
Kansainvälisen liikkeenjohdon konsultointiyritys Hay Groupin tilastot viittaavat palkkojen nousuvauhdin hidastumiseen saman tyyppisesti kotitalouskyselyn kanssa. Kun palkkojen nousu on jatkunut pitkään nopeana, palkkataso on Kiinassa noussut varsin korkeaksi verrattuna moniin muihin nouseviin talouksiin. Hay Groupin asiakasyritysten keskipalkka on Kiinassa jo korkeampi kuin Venäjällä ja noin kolmasosa Yhdysvaltojen palkkatasosta. Tosin länsimaihin verrattuna Kiinassa palkkaerot ovat hyvin suuret johdon ja suorittavan henkilöstön välillä.
Työvoimakustannusten nopea nousu on johtanut siihen, että työvoimavaltaista tuotantoa on jo pitkään siirtynyt Kiinasta muihin maihin. Lisäksi yritykset ovat automatisoineet tuotantoaan ja Kiinasta on tullut maailman suurin teollisuusrobottien markkina. Samalla Kiina on onnistunut siirtymään yhä kehittyneempien tuotteiden valmistukseen. Nämä trendit jatkuvat myös tulevina vuosina.