BOFIT Viikkokatsaus 2024/42

Eurooppalaisten yritysten mukaan laajoja talousuudistuksia tarvitaan Kiinan liiketoimintaympäristön parantamiseksi



Kiinassa toimiva Euroopan unionin kauppakamari julkaisi viime kuussa tuoreen positiopaperinsa, jossa se kartoittaa Kiinassa toimivien jäsenyritystensä näkemyksiä Kiinan liiketoimintaympäristöstä ja esittää yli tuhat konkreettista ehdotusta Kiinan hallitukselle tilanteen parantamiseksi. Raportin mukaan eurooppalaiset yritykset kokevat Kiinassa toimimiseen liittyvien riskien kasvaneen, kun taas maassa toimimisesta saatavat hyödyt ovat pienentymässä. Vaikka haastava tilanne on joissakin jäsenyrityksissä johtanut liiketoimintastrategian uudelleen arviointiin, raportissa huomioidaan, että yleisellä tasolla eurooppalaiset yritykset ovat edelleen sitoutuneita Kiinan markkinoille. Raportin avulla kauppakamari toivookin edistävänsä EU:n ja Kiinan välistä kaupallista ja poliittista dialogia helpottaakseen jäsenyritystensä liiketoimintamahdollisuuksia jatkossa.

Eurooppalaisten yritysten pääasiallinen huolenaihe Kiinassa on maan talouskasvun hidastuminen. Siihen liittyy läheisesti yritysten heikko talousluottamus, jota haurastuttavat sekä vaimea kotimainen kysyntä että monet talouspoliittisesta ympäristöstä kumpuavat haasteet. Näitä ovat esimerkiksi markkinoille pääsyyn ja sääntelyyn liittyvät esteet, politisoitunut liiketoimintaympäristö, liike-elämän epäselvät säännökset, hallituksen huomion keskittyminen kansalliseen turvallisuuteen ja korkeaan omavaraisuuteen sekä teollisuuden ylikapasiteetti. Raportti huomauttaa myös, että jo aiemmin luvattujen talousuudistusten hidas toimeenpano on osaltaan lisännyt yritysten pessimismiä.

Kauppakamari suosittelee talouskasvun priorisointia siten, että huomio keskitettäisiin jälleen talousuudistuksiin ja talouden liberalisointiin, markkinavoimille sallittaisiin suurempi rooli resurssien allokoinnissa, talouspoliittiset toimet keskittyisivät kotimaisen kysynnän elvyttämiseen, ja että turvallisuuteen liittyvät poliittiset toimet suhteutettaisiin paremmin riskeihin. Raportissa ehdotetaan myös toimia sijoitusten houkuttelemiseksi Kiinaan ja korostetaan, että kaikille yrityksille niiden koosta tai omistusrakenteesta riippumatta tulisi taata tasapuoliset toimintaedellytykset. Työvoiman liikkumisen suhteen kauppakamari näkee tärkeäksi päämääräksi Kiinan ja EU:n välisen viisumivapauden laajentamisen ja peräänkuuluttaa toimia, jotka parantaisivat sekä kotimaisten että ulkomaisten osaajien työympäristöä. Raportissa kannustetaan myös toimenpiteisiin, joille parannettaisiin yritysten mahdollisuutta hyödyntää uusiutuvaa energiaa. Lisäksi siinä ehdotetaan, että tietoturva- ja kyberturvallisuuteen liittyviä säännöksiä selvennettäisiin ja yhdenmukaistettaisiin, ja että tekijänoikeuksia sekä niiden täytäntöönpanoa parannettaisiin. Kaiken kaikkiaan raportti peräänkuuluttaa syvempää yhteistyötä Kiinan viranomaisten, eri teollisuusalojen ja kauppakamarien välillä, jotta maan liiketoimintaympäristö paranisi ja Kiinasta tulisi jälleen vetovoimainen investointikohde.