BOFIT Viikkokatsaus 2017/30
Kiina poistaa rajoitteita ulkomaisilta suorilta sijoituksilta, Eurooppalainen kauppakamari toivoo tasapuolista markkinoillepääsyä
Kiinan kauppaministeriö (MofCom) sekä Kansallinen kehitys- ja reformikomissio (NDRC) julkaisivat kesäkuun lopussa lopullisen version uudesta suorien sijoitusten katalogista, joka määrittää ulkomaisten suorien sijoitusten kannustimet ja rajoitukset seuraaviksi vuosiksi. Katalogia aletaan noudattaa 28.7. alkaen.
Katalogissa listataan alat, joihin ulkomaisia toimijoita kannustetaan investoimaan. Lisäksi luetellaan alat, jotka kuuluvat nk. negatiiviselle listalle, eli joille investoimista rajoitetaan. Negatiivisen listan sisällä alat on jaettu kahteen kategoriaan sen mukaan, ovatko investoinnit alalle täysin kiellettyjä vai onko niille asetettu ehtoja (kuten yhteisyritys kiinalaisen osapuolen kanssa ja rajattu omistusosuus). Ulkomaiset toimijat saavat nimellisesti neutraalin kohtelun suhteessa kiinalaisiin yrityksiin aloilla, joilla investointeja ei kannusteta tai rajoiteta, vaikka todellisuudessa ulkomaiset yritykset raportoivat kokevansa markkinasyrjintää.
Viranomaisten mukaan uusi katalogi laskee rajoitettujen toimialojen määrää 93 alasta 63 alaan edelliseen katalogiin verrattuna. 63 alasta enää 28 on kokonaan kiellettyjä edellisen 36 alan sijaan. Eniten vapautumista tapahtuu palvelusektorilla ja valmistus- sekä kaivosteollisuudessa. Esimerkiksi moottoripyörien valmistus ja tieliikenteen matkustajapalvelut vapautuvat rajoituksista.
Eurooppalainen kauppakamari julkaisi nuivan kannanoton uudesta katalogista. Sen mukaan todellisuudessa vain 18 alalla voidaan nähdä avautumista, vaikka 30 alan väitetään auenneen ulkomaalaisille. Loput 12 alaa kuuluvat sekä koti- että ulkomaisilta toimijoilta kiellettyihin aloihin vuonna 2016 julkaistussa markkinoillepääsyn negatiivisessa listassa, jolla on prioriteetti suhteessa sijoituskatalogiin. Lisäksi kauppakamari peräänkuuluttaa selkeyttä ja yksinkertaisuutta suorien sijoitusten sääntelyyn. Erityisesti se nostaa esiin kysymyksen tasapuolisesta markkinoillepääsystä ja toteaa, ettei uusi katalogi tee mitään ongelman korjaamiseksi. Eurooppalaisten yritysten markkinoillepääsy Kiinassa on varsin rajoitettua, siinä missä kiinalaiset yritykset pääsevät toimimaan suhteellisen vapaasti EU:ssa.