BOFIT Viikkokatsaus 2024/51
Maailmantalouden kasvu oli tänä vuonna yllättävän sitkeää
Maailmantalouden kasvu on tänä vuonna ollut hieman odotuksia parempaa monista riskeistä huolimatta. IMF:n ja OECD:n uusimpien ennusteiden mukaan maailmantalous kasvaa tänä vuonna 3,2 %, kun vuotta aikaisemmin IMF ennusti tämän vuoden kasvun olevan 2,9 % ja OECD 2,7 %. Inflaatio on useimmissa maissa hidastunut, mikä on mahdollistanut rahapolitiikan keventämisen. Korkeahko palveluiden inflaatio pitää kokonaisinflaation monissa maissa vielä koholla. Inflaation hidastuminen ja hyvä työllisyystilanne ovat kuitenkin kasvattaneet kotitalouksien reaaliansioita, mikä on tukenut yksityistä kulutusta erityisesti Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain hyvä talouskehitys on tukenut myös maailmankauppaa, joka viime vuoden hitaan kasvun jälkeen kasvaa tänä vuonna IMF:n ja OECD:n arvioiden mukaan yli 3 %.
Ensi vuonna IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan 3,2 % ja OECD 3,3 %. Yksityisen kulutuksen odotetaan jatkavan kasvuaan ja rahapolitiikan keveneminen tukee investointeja. Toisaalta julkiset alijäämät ovat monissa maissa suuria, ja niiden supistaminen vähentää kokonaiskysyntää. Keskipitkän aikavälin kasvu on kuitenkin koronapandemiaa edeltänyttä aikaa hitaampaa heikon tuottavuuskehityksen ja väestön ikääntymisen vuoksi. IMF:n keskipitkän aikavälin kasvuennuste on 3,1 %, kun vuosina 2000–2019 maailmantalouden kasvu oli keskimäärin 3,8 %.
Kasvuennusteisiin liittyy kuitenkin poikkeuksellisen suuria alasuuntaisia riskejä, koska niissä ei oteta huomioon ensi kuussa presidenttikautensa aloittavan Donald Trumpin vaikutuksia kauppapolitiikkaan. Trumpin tullipolitiikasta ja muiden maiden mahdollisista vastatulleista ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta pelkkä tulleihin liittyvä epävarmuus painaa investointeja. Toinen keskeinen maailmantalouteen vaikuttava tekijä on geopoliittisten jännitteiden ja konfliktien kehitys. Euroopan kannalta Ukrainan sodan kehitys on keskeistä, ja Lähi-Idän tilanne voi vaikuttaa öljyn hintaan ylä- tai alasuuntaisesti. Öljyn heikko globaali kysyntä ja OPEC-maiden ulkopuolisen tuotannon kasvu aiheuttavat öljyn hinnalle kuitenkin alasuuntaisia paineita. Kolmantena tekijänä seurataan yksityisen kulutuksen kehitystä ensi vuonna. Sen kasvu on tänä vuonna ollut kehittyneissä maissa keskimäärin odotettua hitaampaa reaalipalkkojen kasvusta huolimatta.