BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2024/38

Kaikki keskeiset tilastot viittaavat taloustilanteen jatkaneen heikentymistä elokuussa. Erityisesti kotimaisen kulutuskysynnän kasvu on vaimeaa. Kiinan tilastoviraston mukaan vähittäiskaupan reaalikasvu painui alle kahteen prosenttiin. Kuvaavaa on, että kotitalouksien luottamusindeksin lukemaksi merkittiin heinäkuussa vuonna 1990 alkaneen mittaushistorian toiseksi matalin arvo. Elokuun luottamusindeksiä joudutaan odottamaan vielä pari viikkoa. Työmarkkinoilla kyselyin mitattava työttömyysaste hieman nousi, kun se on aiempina vuosina tavallisesti laskenut elokuussa. 

Vielä keväällä vahvassa yli kuuden prosentin kasvussa ollut teollisuustuotanto on viime kuukausina hidastunut ja elokuussa se kasvoi reaalisesti 4,5 % vuotta aiemmasta. Heikko taloustilanne näkyy myös investoinneissa. Elokuussa kiinteiden investointien nimellinen vuosikasvu hidastui kahteen prosenttiin, kun se oli 3,6 % tammi-heinäkuussa. Etenkin ulkomaisten yritysten tekemät kiinteät investoinnit ovat tänä vuonna kehittyneet hyvin heikosti, sillä ne supistuivat tammi-elokuussa nimellisesti lähes 20 % vuotta aiemmasta. Jos supistuminen jatkuu loppuvuonna samansuuruisena, ulkomaisten yritysten Kiinassa tekemät kiinteät investoinnit tulevat olemaan arvolla mitattuna pienimmät kymmeneen vuoteen. Kiinteiden investointien reaalikehityksen arviointi on vaikeaa, sillä investointien hintaindeksin julkaisu lopetettiin vuoteen 2019. Kiinteistösektorilla tilanne jatkuu edelleen heikkona, joskin sektorin supistuminen vaikuttaa hieman loivenevan. Esimerkiksi pinta-alalla mitattuna asuntoja myytiin elokuussa 14 % vähemmän kuin vuotta aiemmin, kun keväällä supistumisvauhti oli yli 20 %. Myös lainakannan kasvu jatkaa hidastumistaan keskuspankin korkojen laskusta huolimatta. Heikkoon taloustilanteeseen viittaa myös pohjainflaation hidastuminen 0,3 prosenttiin elokuussa sekä vaisu tuonnin kasvu. Kiinan talouden harvoja valopilkkuja on tavaravienti, joka kasvoi elokuussa reilu 8 % sekä dollareissa että juaneissa mitattuna.

Ulkomaisten yritysten Kiinassa tekemien kiinteiden investointien arvo on tänä vuonna supistunut selvästi
202438_Ki1.png
*) Indeksi on laskettu vuosikasvuluvuista. **) Tammi-elokuu 2024.
Lähteet: Kiinan tilastovirasto, CEIC ja BOFIT.

Nopeasti ennusteitaan korjaavat kansainväliset investointipankit laskivat ennusteitaan hieman heti uusien talouslukujen tultua julki. Ennusteet Kiinan reaalisen BKT:n kasvulle ovat pääsääntöisesti 4–5 prosentin haarukassa. Kiina on asettanut tälle vuodelle tavoitteeksi noin 5 prosentin kasvun. Viimeviikolla presidentti Xi Jinping kertoi Kiinan ponnistelevan vuoden taloustavoitteisiin pääsemiseksi, minkä jotkut ovat tulkinneet niin ettei tavoitetta olisi ihan välttämätöntä saavuttaa. Voi myös olla, että virallisen ja vaihtoehtoisten BKT:n kasvulukujen ero kasvaa loppuvuonna, jos viranomaisilla on painetta näyttää tavoitteiden mukaista kasvua. BOFIT ennusti huhtikuussa noin neljän prosentin kasvua kuluvalle vuodelle. Julkaisemme uuden ennusteen 4.11. Kiina-tietoiskun yhteydessä.

Reaalisia vuosimuutoksia ja kuluttajahinnat, %
202438_Ki2_2.png
Lähteet: Kiinan tilastovirasto, Kiinan keskuspankki, Kiinan tulli, WTO, CEIC ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2024/37 Näytä viikkokatsaus 2024/39