Kiinassa inflaatio pysyttelee hyvin matalalla

Kiinan tilastoviraston mukaan kuluttajahintojen nousu hidastui helmikuussa prosenttiin. Viime vuonna kuluttajahinnat nousivat 2 %. Useissa maissa Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi yhdessä koronapandemian jälkeisen kysynnän lisääntymisen ja tuotannon pullonkaulojen kanssa on nostanut voimakkaasti hintoja. Kiina näyttää pitkälti välttyneen inflaation kiihtymiseltä.

Syyt Kiinan maltilliseen inflaatioon ovat osin seurausta taloussuhdanteesta sekä harjoitetusta talouspolitiikasta, mutta osin myös menetelmällisiä. Useissa maissa pandemianajan tuet ohjattiin isolta osin kotitalouksille, mikä lisäsi kulutusta talouden avauduttua. Kiinassa näin ei tehty, vaan tuet suunnattiin lähes poikkeuksetta yrityssektorille. Koko pandemian aikana ja sen jälkeen kulutuskysyntä Kiinassa on ollut vaimeaa ja vähittäiskaupan kasvu on jäänyt selvästi jälkeen teollisuustuotannon kasvusta. Työmarkkinoiden tilanne ei myöskään ole yhtä tiukka, kuin useissa muissa maissa. Nuorisotyöttömyys nousi helmikuussa jälleen yli 18 prosentin vähennyttyään sitä ennen monena kuukautena. Kiinassa työvoimareservinä toimii suuri siirtotyöläisten joukko, jotka eivät näy työttömyystilastoissa. Heistä monet palasivat pandemian aikana kotiseuduilleen töiden loputtua kaupungissa ja ovat valmiita vastaanottamaan töitä kysynnän kasvaessa. Palkkanousupaineet ovat pysyneet hyvin maltillisina, mikä heijastuu myös palveluiden hintoihin. Tilastoviraston mukaan reaaliset käytettävissä olevat tulot kaupunkialueilla nousivat viime vuonna alle 2 % vuodentakaisesta.

Inflaation mittaamiseen käytettävän kulutuskorin rakenne sekä hintojen sääntely selittänevät myös osaltaan Kiinan maltillista inflaatiota. Kuluttajahintojen laskemiseen käytettävässä korissa ruuan (ja tupakan) paino on nykyisellään 29 %, asumisen 25 %, liikenteen ja viestinnän 15 % kotitaloustavaroiden ja palvelujen sekä vaatteiden 12 %, terveydenhuollon 10 % sekä koulutuksen ja kulttuurin 8 %. Esimerkiksi euroalueen yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin verrattuna suuremman painon Kiinan korissa saa ruoka, asuminen sekä terveydenhuolto. Kuluttajahintoja Kiinassa heilutteleekin varsinkin elintarvikkeiden hinta, kuten 2019–2020, jolloin sikaruttoepidemia nosti voimakkaasti sianlihan hintaa.

Kiinassa energiahinnat eivät välity kuluttajahintoihin yhtä voimakkaasti kuin monissa muissa maissa. Energiaan liittyviä alaeriä sisältyy asumisen ja kuljetuksen eriin, mutta niiden nousu on Kiinassa ollut hyvin maltillista ajoneuvopolttoaineita lukuun ottamatta. Tämä selittyy sillä, että suuri osa kotimaan energianhinnoista on säänneltyjä tai valtion ohjaamia. Osa energianhinnoista on pidetty kiinteinä ja osaa ohjataan maailmanmarkkinahintoihin perustuen. Esimerkiksi polttoaineen vähittäismyyntihintaa muutetaan kahden viikon välein perustuen raakaöljyn maailmanmarkkinahintaan, mikäli se on 40–130 dollaria barrelilta. Mikäli maailmanmarkkinahinta on tätä korkeampi tai matalampi, vähittäishinta on käytännössä muuttumaton. Tuottajahinnat sitä vastoin ovat Kiinassa hyvin herkkiä energian ja raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen heilahtelulle. Tuottaja- ja kuluttajahintojen yhteys on Kiinassa kuitenkin nykyisin vähäinen. Viime vuonna tuottajahinnat nousivat reilun 4 %. Tuottajahintojen nousu on kääntynyt negatiiviseksi viime syksyn jälkeen energianhintojen laskiessa.

Kuluttaja- ja tuottajahintojen lisäksi koko talouden hinnannousun mittarina voidaan käyttää nk. BKT-deflaattoria, eli hinnanmuutosta, jolla käyvät hinnat muutetaan kiinteähintaisiksi kansantalouden tilinpidossa. Kiina ei julkaise virallista BKT-deflaattoria, mutta se voidaan laskea implisiittisesti BKT:n nimellisen ja reaalisen kasvun erotuksena. Viime vuonna näin laskettu hinnannousu olisi ollut noin 2,5 %. Useat tutkijat ovat epäilleet Kiinan tasoittavan reaalisen BKT:n kehitystä muokkaamalla sen laskemiseen käytettävää deflaattoria. Esimerkiksi BOFITin vaihtoehtoinen BKT-laskelma perustuu siihen, että BKT-deflaattori estimoidaan uudelleen käyttäen tilastoviraston julkaisemia virallisia hintasarjoja. Tämän vaihtoehtoisen laskelman mukaan hintojen nousu olisi Kiinassa ollut viime vuonna selvästi nopeampaa, noin 5 %. Samalla reaalisen BKT-kasvun arvioidaan jääneen ilmoitettua 3 prosenttia hitaammaksi. Myös vuonna 2021 hintojen nousu oli näin arvioituna selvästi kuluttajahintainflaatiota nopeampaa.

Kuluvan vuoden inflaatiotavoite, eli taso, jonka alla kuluttajahintojen nousu pyritään pitämään, asetettiin maaliskuun kansankongressin yhteydessä kolmeen prosenttiin. Inflaation ei odoteta rajoittavan kuluvan vuoden rahapolitiikkaa. Inflaatio kaiken kaikkiaan ei ole ollut viime vuosina keskeinen tekijä Kiinan rahapolitiikan viritystä määritettäessä, vaan tärkeämpiä tavoitteita on ollut talouden tukeminen (erityisesti erilaisin tietyille sektoreille kohdennetuin lainaohjelmin), rahoitusmarkkinoiden vakauden ylläpitäminen ja tilanteen salliessa velkaantumisen vähentäminen. Tällä hetkellä puolue näyttää jälleen painottavan talouden tukemista velkaantumisen vähentämisen sijaan. Kiinassa rahapolitiikka on osa laajempaa talouspolitiikan keinovalikoimaa. Tähän mennessä keskuspankki on onnistunut tekemään kevennykset pääosin kohdennetusti ja hyvin maltillisesti. Liikepankkien varantovaatimusta laskettiin 27.3. alkaen, mutta vain 0,25 prosenttiyksiköllä (ks. BOFIT Viikkokatsaus 12/2023). Keskeiset politiikkakorot keskuspankki on pitänyt muuttumattomana viime syksyn jälkeen. Rajoitteen rahapolitiikan keventämiselle muodostaa kuitenkin kasvanut korkoero Kiinan ja muun maailman välillä useiden maiden kiristäessä voimakkaasti rahapolitiikkaansa kiihtyneen inflaation johdosta. 

Kiinan kuluttaja-, tuottaja- ja energiahintojen kehitys
Lähteet: Kiinan tilastovirasto, NDRC, Maailmanpankki, CEIC ja BOFIT.