BOFIT Viikkokatsaus 06/2017

Venäjän alueilla teollisuus elpynyt, vähittäiskauppa edelleen supistunut



Teollisuustuotanto lisääntyi vuonna 2016 kaikilla suuralueilla eli federaatiopiireissä kuten myös Moskovan kaupungin ja Moskovan alueen keskittymässä sekä Pietarissa. Kasvu oli kuitenkin vain 0,5–1,5 % Luoteis-Venäjällä, Volgan alueella sekä Uralin itäpuolisilla suuralueilla, mutta yli 6 % Moskova-keskittymässä ja etelässä.

Vähittäiskaupan myynnin määrän väheneminen sen sijaan jatkui viime vuonna kaikilla suuralueilla. Pudotus oli enää pari prosenttia Luoteis-Venäjällä, Volgalla ja etelässä, mutta edelleen 6–7 % Keski-Venäjällä ja Uralilla. Vuosina 2015–16 vähittäiskauppa supistui 16–18 % varsin laajalti eli Moskova-keskittymässä ja muualla Keski-Venäjällä sekä Volgalla, Uralilla ja Siperiassa. Pietarissa kauppa vähentyi samaan aikaan 6 %.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana teollisuus ja vähittäiskauppa ovat kasvaneet osin hyvin erilaisella tahdilla eri puolilla Venäjää (kuva). Nopeimmin vähittäiskauppa on lisääntynyt etelässä, Volgalla ja Kauko-Idässä. Moskova-keskittymän osuus koko maan vähittäiskaupasta oli kuitenkin viime vuonna edelleen selvästi yli viidesosa. Teollisuus on kasvanut nopeasti kaivannaistuotannon johdosta Kauko-Idässä ja Siperiassa ja lähinnä jalostusteollisuuden ansiosta etelässä. Keski- ja Luoteis-Venäjällä teollisuus on kasvanut hitaasti, eikä lainkaan Uralilla, jossa kasvua on painanut suuri riippuvuus vähenevästä öljyn ja kaasun tuotannosta.

Teollisuustuotannon ja vähittäiskaupan reaalinen kehitys Venäjän suuralueilla ja -keskuksissa 2007–2016

Lähde: Rosstat